Loikkablogi

Ajatuksia yrittäjyyskasvatuksesta


Jätä kommentti

Pelastaako yrittäjyyskasvatus suomalaisen yhteiskunnan?

YRITTÄJYYS-KASVATUSOlemme heränneet kesän jälkeen rytinällä todellisuuteen siitä, että Oy Suomi Ab:lla menee huonosti. Jotain on tehtävä, jotta tilanne saadaan korjattua. Viime perjantaina saimme jokainen ilmaista mielipiteemme puolesta ja vastaan osallistumalla mielenilmaisuun Helsingin rautatientorilla, Facebookissa tai vaikkapa työpaikan kahvihuoneessa.

Tilanteen ratkaisijoita ja malleja löytyy varmasti lukuisia. Eri tahot ovat laatineet ja kertoneet toimenpide-ehdotuksia. Päätinpä minäkin kantaa korteni kekoon. Voisiko tilanteen ratkaista yrittäjyyskasvatuksen keinoin?

No niin, nyt kyynisimmät jo toteavat, että taas tuo Lehtonen jauhaa sitä samaa. ”Ollaan yritteliäitä ja yritetään parhaamme, plääh, plääh. Toi on niin nähty!”

Älä kuitenkaan vielä lopeta lukemista. Avaan ajatustani lisää.

Jos minulla olisi valta päättää, niin mitä tekisin?

Ihan ensimmäiseksi määräisin meille kaikille lyhyen oppimäärän siitä kuinka yhteiskunta toimii ja laittaisin osallistumaan NY-ohjelmaan Mitä ihmiset tekevät – mitä kaupungissa tapahtuu? Tai jos meistä joku on kovin kiireinen, riittäisi suoritukseksi Nordic Busines Forumin tuottaman videon katsominen. Näistä saamme pohjaa muun muassa sille, miksi veroja kerätään ja mihin verorahat käytetään. Lue loppuun

Mainokset


Jätä kommentti

Innostus on yrittäjyyskasvatuksen sydän

toivakkaUlkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka toivottaa opettajille hyvää Yrittäjän päivää 

Opettajien harteille on aina asetettu merkittäviä tavoitteita. Vaikka roolinne muokkautuu koko ajan kulttuuristen suuntausten, työelämän muutosten ja taloudellisten olosuhteiden mukaan, kuuluu siihen vahva kaksoisrooli tietojen ja taitojen opettajana sekä kasvattajana. Maailma on täynnä ihmisten elämäntarinoita siitä, miten opettajan energialla ja vaikutuksella on ollut merkitys tärkeissä hetkissä ja valinnoissa. Kiitos teille siitä arvokkaasta, ainutlaatuisesta ja haastavasta työstä, jota päivittäin teette.

Monesti myös sanotaan, että opettajan on opetuksen lisäksi ennen kaikkea innostettava. Mielestäni juuri innostuksessa ja sen herättelemisessä piilee myös yrittäjyyskasvatuksen sydän. Lue loppuun


2 kommenttia

Globaali E-oppiminen – koulutuksen uusi uhka vai mahdollisuus?

eoppiminenHallitusohjelmassa supistetaan koulutuksen määrärahoja, mutta puhutaan myös verkko-opetuksesta ja toivotaan saman tai paremman koulutuksen järjestämistä tehokkaammin.

Jos palataan ajassa taaksepäin, niin antiikin aikana lukutaito oli harvinaista ja kirjat vielä harvinaisempia. Tuolloin kirjanoppineilla oli mahdollisuuksia, joita ei tavallisella kansalla ollut. Pelkkä pääsy tietoon oli arvokasta ja sallittu vain harvoille ja valituille.

Internet on tuonut – hieman kärjistäen – kaiken maailman tiedon kaikkien ulottuville. Pelkän raakatiedon arvo on samalla putoamassa kohti nollaa. Mitä hyötyä on osata ulkoa Euroopan pääkaupungit tai Yhdysvaltojen osavaltiot, kun ajantasaisen tiedon voi tarvittaessa tarkistaa 10 sekunnissa Wikipediasta?

Tiedon käyttäminen sekä uuden tiedon ja osaamisen luominen ovat tulevaisuuden työelämän rakennuspalikoita, joita voidaan oppia. Tämä oppiminen tapahtuu yleisesti koulussa. Globaalisti läheskään kaikilla ei kuitenkaan ole taloudellisia resursseja osallistua hyvätasoiseen opetukseen, vaikka Internet ja kaikki maailman tieto olisikin käytössä.

Lue loppuun


Jätä kommentti

Ainoa pysyvä asia on muutos

isa_mariaAccenturen Isa-Maria Ääri muistuttaa nuoria, että kaikkea ei voi opiskella varastoon, vaan työelämässä tarvitaan kykyä muuntautua ja oppia oppimaan.

Valmistuttuani kauppatieteiden maisteriksi, uskoin, että minulla on hyvä käsitys siitä, millainen työura minua odottaa. Minulla oli mielessäni muutamia skenaarioita, erilaisia urapolkuja, joita pitkin voisin lähteä kulkemaan. Mielestäni olin valinnut juuri oikeat kurssit ja opiskeltavat aineet tukemaan tulevaa työuraani.

Jo ensimmäisten kuukausien aikana työelämässä, kuvitelmani jouti romukoppaan. Hyvin nopeasti ymmärsin, että nykyajan dynaamisilla työpaikoilla niin sanotut ”perinteiset urapolut” ovat harvassa. Hetken aikaa menoa seurattuani totesin, että mielenkiintoisimmille urapoluille yhteistä oli lähinnä henkilöiden muuntautumiskyky ja halu vastaanottaa uusia haasteita. Lue koko kirjoitus


1 kommentti

Annetaan nuorille vastuuta!

Yhteiskunnan rakennemuutos, hyvinvoinnin rapautuminen, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen lisääntyminen sekä talouden surkeat näkymät ovat aiheuttaneet sen, että tarvitaan erilaisia toimenpiteitä ja uudenlaista toimintakulttuuria.

Myös työ ja työelämä on muuttunut. Pitkäaikaiset työsuhteet saman työnantajan leivissä ovat historiaa, työantajia ja työtehtäviä tulee työuran varrelle lukuisia. Olemme lopullisesti irtautuneet tehdasyhteiskunnasta ja tilalle on tullut palveluyhteiskunta, joka on monikulttuurinen ja entistä enemmän teknologisoitunut ja kansainvälistynyt. Lue koko kirjoitus


Jätä kommentti

Facebook-testin tulos: positiivinen

Tein kokeen. Kutsuttakoon sitä nyt vaikka ihmiskokeeksi, somekokeeksi tai ihan vain sanakokeeksi.

Kirjoitin tässä taannoin työhöni liittyvää tekstiä. Olin tekstini kanssa aivan totaalisen jumissa enkä lainkaan tyytyväinen kirjoittamaani. Ajatukset löivät tyhjää enkä keksinyt uusia sanoja tai tapoja joilla olisin asiaani kuvannut.

Tunne on tuttu varmasti monelle. Usein auttaa se, että jättää tekstin hetkeksi syrjään ja tekee jotain muuta. Hetken kuluttua lukko saattaa avautua ja teksti soljuu entiseen malliin. Nyt minulla ei ollut aikaa antaa tekstin levätä. Siksi päätin kokeilla, josko saisin apua sosiaalisesta mediasta. Lue koko kirjoitus