Loikkablogi

Ajatuksia yrittäjyyskasvatuksesta


2 kommenttia

Lukiolaisten TET pakolliseksi!

millainen_yritysOpetushallitus valmistelee parhaillaan lukion opetussuunnitelman perusteita, joiden mukaan laaditut ops:it otetaan käyttöön ensi vuoden elokuussa. Uudet perusteet tarjoavat perustan lukiolaisnuoren oppimiselle, kasvulle ja yleissivistykselle.

Lukiokoulutushan on yleissivistävää koulutusta, jonka tavoitteena on antaa valmiudet jatko-opintoihin. Mielestäni tähän tavoitteeseen tulevan opetussuunnitelman mukaisessa opetuksessa päästäänkin. Pidän myös siitä, että uudet perusteet huomioivat lukiolaisten omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden tunnistamisen ja hyödyntämisen omissa opinnoissa sekä tulevaisuuden suunnitelmissa.

On kuitenkin muistettava, että osa lukiolaisista siirtyy lukiokoulutuksesta suoraan työelämään tai ryhtyy yrittäjäksi. Puhumattakaan siitä, että he jo lukiokoulutuksen aikana ovat kesä-, viikonloppu- tai iltatöissä. Siksi lukiokoulutuksen tulisi tarjota entistä enemmän eväitä myös työelämään ja yrittäjyyteen.  Myös nuoret itse haluavat enemmän tietoa työelämästä ja yrittäjyydestä.

Näen, että yrittäjämäinen toiminta, yrittäjyysosaaminen ja työelämätaidot ovat yleissivistäviä taitoja, joiden merkitys nuoren tulevaisuuden rakentamisessa on tärkeässä roolissa. Nuori, joka tunnistaa omat vahvuutensa, omaa oppimaan oppimisen taidot, toimii vastuullisesti ja yhteistyössä muiden kanssa, luo itselleen mahdollisuuden jatko-opintoihin ja työelämään. Lue koko kirjoitus

Mainokset


Jätä kommentti

Facebook-testin tulos: positiivinen

Tein kokeen. Kutsuttakoon sitä nyt vaikka ihmiskokeeksi, somekokeeksi tai ihan vain sanakokeeksi.

Kirjoitin tässä taannoin työhöni liittyvää tekstiä. Olin tekstini kanssa aivan totaalisen jumissa enkä lainkaan tyytyväinen kirjoittamaani. Ajatukset löivät tyhjää enkä keksinyt uusia sanoja tai tapoja joilla olisin asiaani kuvannut.

Tunne on tuttu varmasti monelle. Usein auttaa se, että jättää tekstin hetkeksi syrjään ja tekee jotain muuta. Hetken kuluttua lukko saattaa avautua ja teksti soljuu entiseen malliin. Nyt minulla ei ollut aikaa antaa tekstin levätä. Siksi päätin kokeilla, josko saisin apua sosiaalisesta mediasta. Lue koko kirjoitus