Loikkablogi

Ajatuksia yrittäjyyskasvatuksesta


Jätä kommentti

Miks just yrittäjyyskasvatusta?

rintanapit
Sain mahdollisuuden jälleen kerran seurata NY Uskalla Yrittää -finaalia, jossa lukuvuoden ajan harjoitusyritystään pyörittäneet nuoret kisailivat muun muassa parhaan yrityksen ja parhaan myyjän titteleistä.

Tapahtumassa oli mukana 63 NY-yritystä ja yli kaksisataa nuorta, jotka laittoivat itsensä rohkeasti likoon astuen osin omalle epämukavuusalueelleen. Päivien aikana he oppivat paljon lisää itsestään, esiintymisestä ja oman ideansa esille tuomisesta. Tämän lisäksi he ovat vuoden ajan saaneet hyödyntää omia vahvuuksiaan käytännön toiminnan kautta ja oppineet kantamaan vastuuta omasta tekemisestään.

Näistä nuorista on tullut  aktiivisia ja yritteliäitä eli vastuullisia, esiintymiskykyisiä, tiimityöskentelytaitoisia, rohkeita ja sisukkaita.

Ennen kaikkea he ovat lähteneet ennakkoluulottomasti toteuttamaan omia ideoitaan ja uskaltavat ottaa riskejä. He ovat oppineet asioita, jotka ovat loistavaa pääomaa tulevaisuuteen ja kantavat pitkälle. Lue koko kirjoitus

Mainokset


1 kommentti

Unelmia + intohimoa = mielekästä elämää?

Yhteiskunnassa käydään tällä hetkellä laajalti keskustelua siitä miten suomalaista koulutusta tulisi kehittää, millaisia osaajia tulevaisuudessa tarvitaan sekä miten näitä tulevaisuuden tekijöitä tulisi opettaa.

Samanaikaisesti käydään keskustelua työelämän muutoksesta ja tulevaisuuden ammateista ja tiettyjen ammattien katoamisesta. Keskustelua käyvät niin yksityiset henkilöt kuin yritykset, yhteisöt, järjestöt ja julkinen sektori, politikkoja unohtamatta.

Osallistuin viime viikolla Seinäjoen opo-päiville ja yhteistä siellä käydyille keskusteluille oli mm. se kuinka tärkeää on se, että koulussa annetaan mahdollisuuksia kokeilla ja etsiä omia kiinnostuksen kohteita ja ennen kaikkea oppia ottamaan vastuuta omasta tekemisestä.

Myös opetusministeri Krista Kiuru korosti opo-päivien puheessaan sitä kuinka tärkeää on se, että jokainen nuori saa kokea olevansa tärkeä ja merkityksellinen ja että hän saa riittävästi tukea ja tietoa tulevaisuutta koskevien päätöksien tekemiseen.

Koulun pitäisi tarjota mahdollisuuksia oman jutun löytämiseen. Hienoja ajatuksia, eikö? Lue koko kirjoitus