Loikkablogi

Ajatuksia yrittäjyyskasvatuksesta


Jätä kommentti

Pelastaako yrittäjyyskasvatus suomalaisen yhteiskunnan?

YRITTÄJYYS-KASVATUSOlemme heränneet kesän jälkeen rytinällä todellisuuteen siitä, että Oy Suomi Ab:lla menee huonosti. Jotain on tehtävä, jotta tilanne saadaan korjattua. Viime perjantaina saimme jokainen ilmaista mielipiteemme puolesta ja vastaan osallistumalla mielenilmaisuun Helsingin rautatientorilla, Facebookissa tai vaikkapa työpaikan kahvihuoneessa.

Tilanteen ratkaisijoita ja malleja löytyy varmasti lukuisia. Eri tahot ovat laatineet ja kertoneet toimenpide-ehdotuksia. Päätinpä minäkin kantaa korteni kekoon. Voisiko tilanteen ratkaista yrittäjyyskasvatuksen keinoin?

No niin, nyt kyynisimmät jo toteavat, että taas tuo Lehtonen jauhaa sitä samaa. ”Ollaan yritteliäitä ja yritetään parhaamme, plääh, plääh. Toi on niin nähty!”

Älä kuitenkaan vielä lopeta lukemista. Avaan ajatustani lisää.

Jos minulla olisi valta päättää, niin mitä tekisin?

Ihan ensimmäiseksi määräisin meille kaikille lyhyen oppimäärän siitä kuinka yhteiskunta toimii ja laittaisin osallistumaan NY-ohjelmaan Mitä ihmiset tekevät – mitä kaupungissa tapahtuu? Tai jos meistä joku on kovin kiireinen, riittäisi suoritukseksi Nordic Busines Forumin tuottaman videon katsominen. Näistä saamme pohjaa muun muassa sille, miksi veroja kerätään ja mihin verorahat käytetään. Lue loppuun

Mainokset


Jätä kommentti

Innostus on yrittäjyyskasvatuksen sydän

toivakkaUlkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka toivottaa opettajille hyvää Yrittäjän päivää 

Opettajien harteille on aina asetettu merkittäviä tavoitteita. Vaikka roolinne muokkautuu koko ajan kulttuuristen suuntausten, työelämän muutosten ja taloudellisten olosuhteiden mukaan, kuuluu siihen vahva kaksoisrooli tietojen ja taitojen opettajana sekä kasvattajana. Maailma on täynnä ihmisten elämäntarinoita siitä, miten opettajan energialla ja vaikutuksella on ollut merkitys tärkeissä hetkissä ja valinnoissa. Kiitos teille siitä arvokkaasta, ainutlaatuisesta ja haastavasta työstä, jota päivittäin teette.

Monesti myös sanotaan, että opettajan on opetuksen lisäksi ennen kaikkea innostettava. Mielestäni juuri innostuksessa ja sen herättelemisessä piilee myös yrittäjyyskasvatuksen sydän. Lue loppuun


2 kommenttia

Globaali E-oppiminen – koulutuksen uusi uhka vai mahdollisuus?

eoppiminenHallitusohjelmassa supistetaan koulutuksen määrärahoja, mutta puhutaan myös verkko-opetuksesta ja toivotaan saman tai paremman koulutuksen järjestämistä tehokkaammin.

Jos palataan ajassa taaksepäin, niin antiikin aikana lukutaito oli harvinaista ja kirjat vielä harvinaisempia. Tuolloin kirjanoppineilla oli mahdollisuuksia, joita ei tavallisella kansalla ollut. Pelkkä pääsy tietoon oli arvokasta ja sallittu vain harvoille ja valituille.

Internet on tuonut – hieman kärjistäen – kaiken maailman tiedon kaikkien ulottuville. Pelkän raakatiedon arvo on samalla putoamassa kohti nollaa. Mitä hyötyä on osata ulkoa Euroopan pääkaupungit tai Yhdysvaltojen osavaltiot, kun ajantasaisen tiedon voi tarvittaessa tarkistaa 10 sekunnissa Wikipediasta?

Tiedon käyttäminen sekä uuden tiedon ja osaamisen luominen ovat tulevaisuuden työelämän rakennuspalikoita, joita voidaan oppia. Tämä oppiminen tapahtuu yleisesti koulussa. Globaalisti läheskään kaikilla ei kuitenkaan ole taloudellisia resursseja osallistua hyvätasoiseen opetukseen, vaikka Internet ja kaikki maailman tieto olisikin käytössä.

Lue loppuun


Jätä kommentti

Miks just yrittäjyyskasvatusta?

rintanapit
Sain mahdollisuuden jälleen kerran seurata NY Uskalla Yrittää -finaalia, jossa lukuvuoden ajan harjoitusyritystään pyörittäneet nuoret kisailivat muun muassa parhaan yrityksen ja parhaan myyjän titteleistä.

Tapahtumassa oli mukana 63 NY-yritystä ja yli kaksisataa nuorta, jotka laittoivat itsensä rohkeasti likoon astuen osin omalle epämukavuusalueelleen. Päivien aikana he oppivat paljon lisää itsestään, esiintymisestä ja oman ideansa esille tuomisesta. Tämän lisäksi he ovat vuoden ajan saaneet hyödyntää omia vahvuuksiaan käytännön toiminnan kautta ja oppineet kantamaan vastuuta omasta tekemisestään.

Näistä nuorista on tullut  aktiivisia ja yritteliäitä eli vastuullisia, esiintymiskykyisiä, tiimityöskentelytaitoisia, rohkeita ja sisukkaita.

Ennen kaikkea he ovat lähteneet ennakkoluulottomasti toteuttamaan omia ideoitaan ja uskaltavat ottaa riskejä. He ovat oppineet asioita, jotka ovat loistavaa pääomaa tulevaisuuteen ja kantavat pitkälle. Lue koko kirjoitus


Jätä kommentti

Asenteen voima!

Pekka HyysaloSain viikonloppuna mahdollisuuden olla seuraamassa uskomatonta suoritusta, joka kertoo siitä mikä merkitys asenteella ja tahdonvoimalla on. Kyseessä oli Pekka Hyysalon 2,6 kilometrin juoksu Aurajoen rannalla. Uskomattomaksi tuon suorituksen tekee se, että Pekka loukkaantui vakavasti lasketteluonnettomuudessa neljä vuotta sitten ja on sen jälkeen joutunut opettelemaan uudelleen nielemisestä lähtien kaiken. Juoksu otti koville ja viimeiset sadat metrit mentiin silkalla tahdonvoimalla. Lue koko kirjoitus


1 kommentti

Riitta Antinmäen Yrittäjän päivän tervehdys opettajille

riitta_antinmakiYrittäjäneuvos Riitta Antinmäki kiittää opettajia siitä, että Suomessa on nuoriso kasvamassa yrittäjähenkiseksi.

Arvoisat Opettajat

Opettajan rooli on yksi vaikutusvaltaisimpia ja tärkeimpiä yhteiskunnassa. Opettaja voi innostaa oppilaansa arvaamattomiin suorituksiin, ja opettajalla on myös mahdollisuus lytätä oppilaat pitkäaikaiseen alennustilaan.

Innostava opettaja on suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä vaikuttajia siitä syystä, että hänen kättensä kautta kulkevat lukemattomat lapset ja nuoret, joihin hänellä on kontakti. Varsinkin villien vaikeiden poikien kanssa on hyvä muistaa, että ne ovat juuri samat villit pojat, jotka myöhemmin perustavat yrityksiä ja työllistävät muita ja sitä kautta mahdollistavat myös koulutusjärjestelmän yhteiskunnassa. Lue koko kirjoitus


Jätä kommentti

Varo juonipaljastuksia!

Tämänkertaisen blogikirjoituksen aiheen sain katseltuani viikonloppuna LEGO-leffan ja ennen kaikkea sen jälkeisistä keskusteluista 6-vuotiaan leffaseuralaiseni kanssa.

LEGO-leffan opetushan sen peruskauran lisäksi että hyvä voittaa pahan on se, että jokainen on erilainen ja osaa erilaisia asioita ja kun yrittää niin onnistuu.

Leffan päähenkilö on Emmet, maailman tavallisin, sääntöjä noudattava ja täydellisen keskinkertainen LEGO-ukko. Emmet joutuu tahtomattaan mukaan taisteluun Lego-maailman jähmettämistä suunnittelevaa legotyrannia vastaan. Muut luulevat, että Emmet on kyvyiltään ihmeellinen ja että hän on kohtalon valitsema mestarirakentaja, jonka käsissä on maailman tulevaisuus.

Leffan jälkeen hampurilaisten äärellä oli hyvä käydä keskustelua elokuvasta. Olin yllättynyt siitä, mikä 6-vuotiaan legohullun pojan mielestä oli parasta. Parasta ei ollut se, että elokuvassa oli toinen toistaan upeampia lego-rakennelmia ja hienoja taisteluita upeine tehosteineen. Eikä se, että elokuvasta löytyi niitä kotoakin löytyviä hahmoja ja rakennussarjoja. Lue koko kirjoitus